Kysymys oli haastava.

Olen usein miettinyt paitsi työssä jaksamista ja työhyvinvointia myös tämän yhteiskunnan arvoja. Ihmisiltä vaaditaan koko ajan enemmän ja enemmän sekä työelämässä että vapaa-ajallakin. Pitää olla tehokas, aikaansaapa, kaunis ja hoikka. Panostaa työhön, perheeseen, liikkua ja harrastaa. Eihän kukaan jaksa jatkuvassa vaatimusten tulvassa. Ihmiset uupuvat. Jotenkin jos saisi hieman painettua jarrua...

Työ on vain yksi osa-alue ihmisen elämässä, mutta hyvin merkittävä - se vaikuttaa koko yksilön elämään. Luennoilla kävi hyvin selkeästi ilmi, kuinka suuri merkitys työn johdolla on organisaation hyvinvoinnille. Huono johtaja voi pilata kaiken.

Jos jotekin voisin vaikuttaa asiaan, panostaisin johtajakoulutukseen. Kaikki, jotka ovat esimiesasemassa, joutuisivat käymään koulutuksen. Koulutuksessa panostaisin nimenomaan työntekijöiden kuuntelemiseen ja yksilöiden kehittymisen tukemiseen. Toinen painopiste olisi turhan tekemisen karsiminen ja työhön rauhoittuminen. Luennoilla painotettiin sanaa työyhteisön levollisuus ja se osui mielestäni naulan kantaan. Kauhella kiirellä tekeminen paitsi stressaa, se saa ihmiset myös tekemään virheitä.

Ajattelisin, että jos yksinkertaiset tosiasiat sisästettäisiin ja vietäisiin käytäntöön, voitaisiin työssä viihtyvyyttä parantaa. Samalla vaikutettaisiin työntekijän koko elämän laatuun.

Järjestö organisaationa voi edistää yleisesti terveyttä esimerkiksi järjestämällä toimintaa, erilaisisa tempauksia ja kiinnittämällä ihmisten huomiota terveyskysymyksiin. Toisaalta osallistuminen järjestötoimintaa edistää myös osallistujan itsensä terveyttä. Hän pystyy luomaan ja ylläpitämään sosiaalisia suhteita, hän voi kehittää itseään ja saada onnistumisen tunteita. Vapaaehtoistyö on siis voimaannuttavaa tekemistä. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että me kaikki emme ole samanlaisia. Kaikille tällainen osallistuminen ei ole luontevaa. Nämä ihmiset löytävät sisäiset voimavaransa jostain muualta.

Luennon aikana Jarmo Heiskasen esiintuoma kommentti oli herätti ajatuksia. Terveyden edistäminen työyhteisössä tulisi nähdä investointina, ei kulueränä.

Sanalla kuluerä on negatiivinen sointi. Se on jotakin, joka on pakko maksaa. Sen ei edes odoteta tuottavan mitään yhtiölle. Mikäli yhtiön näkökulma on tällainen, ei terveyden edistämiseen haluta myöskään panostaa. Silloin todennäköisesti halutaan mennä siitä, missä aita on matalin.

Investointi taas on sanana jo paljon positiivisempi. Se on jotain, joka on harkittua, sen eteen nähdään vaivaa ja siltä odotetaan tuottoa. Työterveyshuollossa ja yritysmaailmassa jo pienillä investoinneilla terveyden edistämistoimintaan sadaan huomattavia tuottoja.

Panostaminen henkilökuntaan kannattaa poikkeuksetta. Henkilökunta on jokaisen yhtiön kulmakivi ja peruspilari. Hyvinvoiva henkilökunta on tuottavampi ja tehokkaampi. Myös yksilön kannalta sijoitus on merkityksellistä - työ hyvin merkittävässä asemassa ihmisen elämää. Työhyvinvointi heijastaa yksilön koko elämään.

Luennoitsijan esittämässä elämäntapojen muutosprosessin kaaviossa tiivistyi mielestäni terveyden edistäminen. Kaavion ympyrämäisyys kuvaa jatkuvuutta. Käyttäytymisen muuttaminen on prosessi, ei tapahtuma. Vaiheet seuraavat toinen toisiaan ja muutoksen jääminen pysyväksi vie aikaa.

Yksi perusajatus muutosprosessin toteuttamisessa on, että jokainen meistä on yksilö. Kaikilla on vaihtelevasti motivaatiota ja valmiuksia muutokselle. Tämä pitäsisi huomioida heti alkuvaiheessa ja lähteä liikkeelle jokaisen yksilön omalta tasolta.

Oikeiden yksilöiden löytäminen ja motivointi edes harkitsemaan muutosta pyöräyttää rattaat liikkeelle. Se, miten ihmisiä motivoidaan ja miten tietoa tarjotaan, on haasteellista. Yksilön tunteminen ja hänen omista lähtökohdistaan liikkeelle lähteminen on toiminnan alku. Mikäli yksilö on valmis muutokseen, luodaan tavoitteet ja suunnitelma yhdessä. Yksilö on tässä avainasemassa. Terveydenhuollon ammattilainen tukee selustan ja on tietotaitoineen käytettävissä. Muutos käydään läpi vaihe vaiheelta ja toivottavasti yhdessä. Muuttuja tarvitsee todennäköisesti kannutusta ja motivaatiota pitkin matkaa.

Ympyrässä on positiivista se, kuinka repsahdusten mahdollisuus on huomioitu, koska repsahduksia tulee helposti. Ne eivät kuitenkaan tarkoita asian hautaamista, vaan uudelleen yrittämistä. Sitkeä yrittäminen palkitaan.

Jäin miettimään, että tällaisen muutosprosessin läpikäyminen vaatii sekä muuttujalta että tukiryhmältä (terveydenhuollon ammattilaiselta ja mahdollisesti läheisiltä) paljon.

Muuttuja joutuu ehkä luopumaan jostain hänelle tärkeästä, riippuvuutta aiheuttaneesta asiasta. Elämään saattaa tulla tyhjä kolo. Uuden mielihyvää tuottavan tekijän löytäminen sen tilalle voi viedä hetken.

Toisaalta ammattilaisilta vaaditaan myös paitsi tietotaitoa, myös vuorovaikutustaitoja. Keskustelu muuttujan kanssa, hänen tukeminen ja tietojen tarjoaminen ovat perusta hänen työlleen.

Elämäntapamuutos on aina suuri askel. Se vaatii kärsivällisyyttä, mutta ennen kaikkea motivaatiota. Ilman motivaatiota ihminen ei ole valmis tekemään mitään.

Sana kestävä kehitys luo usein ensimmäisenä mielikuvan ekologisista kysymyksistä - luonnon kunnioittamisesta, biologisesta monimuotoisuudesta ja ekosysteemin toimivuuden säilyttämisestä. Valitettavasti kestävä kehitys ei ole toteutunut näillä osin siinä määrin kuin olisi tarpeen.

Myös kestävän kehityksen taloudellinen ulottuvuus on tuttu. Yhteiskunnalla on jatkuva pyrkimys eteenpäin ja talouskasvuun. Tälläisella pyrkimyksellä ei kuitenkaan aina ole kovin positiivista kaikua. Minulle on jäänyt käsitys, että kohtuullisuus unohtuu ainakin ajoittain. Talouden jatkuva kasvu tuskin on mahdollista. Jossakin vaiheessa rajan on kuitenkin tultava vastaan.

Kestävän kehityksen kolmas ulottuvuus on vieraampi, mutta ei yhtään sen vähäisempi. Sosiaalisen ja kulttuurisen hyvinvoinnin siirtäminen sukupolvelta toiselle sekä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat erittäin tärkeitä ulottuvuuksia. Kaikkien samanlaiset mahdollisuudet riittävään ravintoon, turvalliseen asumiseen, terveydenhuoltoon, koulutukseen ja työhön luovat perustan muulle elämälle. Kun nämä asiat ovat kunnossa, jää voimavaroja viedä elämää eteenpäin. Terveyden edistäminen on yksi näsitä tekijöistä Toisaalta: Eikö terveyden edistäminen itsessään ole kestävää kehitystä? Sairauksein ennaltaehkäisy, hyvinvoinnin parantaminen ja terevyserojen vähentäminen parantava elämän ja elämisen laatua.

Kestävä kehtys, samoin kuin terveyden edistäminen, ovat ajatuksina laaja-alaisia ja hyvin positiivisa. Kokonaisuuksien hallinta ja pitkäjännitteisyys kuvaavat molempia termejä.

Terveyden edistäminen kehitysmaissa lähtee liikkeelle aivan eri tasolta ja erilaisista perusteista kuin kehittyneissä maissa.

Kehitysmaissa elämän perusedellytyksien luominen, sisältäen muun muassa puhtaan veden, riittävän ravinnon, turvallisen elinympäristön ja peruskoulutuksen, on kivijalka, jolle terveys rakennetaan. Perysterveydenhuollon luominen välttämättömine lääkkeineen ja rokotteineen on tärkeää. Sosioekonomisilla tekijöillä on kuitenkin merkittävä rooli ihmisten terveydessä. Esimerkiksi koulutustaso vaikuttaa yllättävällä tavalla terveyden tasoon ja kuolleisuuteen kehittyneissä maissa saatika sitten kehitysmaissa. Naisten aseman parantaminen ja heidän kouluttaminen on käsittääkseni ollut merkittävässä asemassa terveyden edistämisessä.

Itselleni on ollut järkyttävää herätä todellisuuteen, kuinka huonossa asemassa naiset saattavat eri kulttureissa olla. Huonoimmassa tapauksessa he ovat miesten omaisuutta, joilla ei ole minkäänlaista ihmisarvoa. Kirja Tuhat loistavaa aurinkoa kokretisoia asian minulle. Arabimaailmassa (ja myös monissa kehitysmaissa) naista saa kohdella miten tahansa.

Nasten aseman parantaminen, muun muassa heidän kouluttaminen, parantaa paitsi heidän omaa terveyttään, mutta myös koko yhteisön terveydentilaa. Se, miten nämä naiset tavoitetaan miesvaltaisissa maissa, onkin jo hankalampaa.

Terveyden edistämisen puitteissa järjestetyssä toiminnassa tulisikin ottaa huomioon paikalliset olosuhteet ja erilainen kulttuuri. Terveyden edistämisohjelmien organisoiminen yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa tuo todennäköisesti paremmat tulokset kuin yksin toimiminen. Paikalliset toimijat tuntevat parhaiten alueen olosuhteet sekä perinteet ja tavat. Yhteistyö tuo hankkeisiin myös pitkäjänteisyyttä. Yhteisön ja yksilöiden voimaannuttaminen ja erilaisten mahdollisuuksien luominen toimii paremmin kuin esimerkiksi valmiin ruoka-avun tuominen. Parhaassa tapauksessa huomioidaan ihmisten oma potentiaali ja sysätään heidät auttamaan itse itseään.

Minulle tuli täytenä yllätyksenä, että ihmisillä saattaa olla hyvinkin negatiivinen mielikuva käsitteestä terveyden edistäminen.  Se saatetaan kokea ahdistavana, syyllisyyden tunteita herättävänä toimintana. Kuten luennollakin jo pohdittiin, jäin miettimään, mistä tämä voi johtua ja mitä se kertoo yhteiskunnasta.

Kokevatko ihmiset terveyden edistämisen kieltojen jakeluksi, joka kieltää kaiken mukavan ja on vielä kielloissaan hyvin ehdoton. Tällöin jo normaalista elämästä -suklaan syömisestä ja sohvalla lokoilusta- tulee syyllinen olo.

Jokin perusta tälläisilla mielikuvilla täytyy olla. Onko terveyden edistäminen kenties ollut perinteisesti ohjeiden ja neuvojen tuottamista? Ihmisille tarjotaan yhä enemmän ja enemmän tietoa siitä, kuinka tulisi syödä, kuinka paljon olisi harrastettava liikuntaa ja niin edelleen.  Tämä saattaa herättää avuttoman ja syyllisenkin olon, mikäli yksilö kokee, ettei pysty vastaamaan kaikkiin "vaatimuksiin". Kyse saattaisi olla myös tietotulvasta ja sen hallisemisen vaikeudesta - asioita ei osata laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. Tässä nykymaailman tietotulvassa on tavallisen ihmisen varmasti hankala löytää se itselle oleellinen tieto ja pohtia tiedon paikkansapitävyyttä.

Se, kuinka ihmisten mielikuviin pystytään vaikuttamaan ja luomaan positiivisempaa kuvaa terveydestä ja terveyden edistämisestä, on minulle vielä kysymysmerkki. Kuitenkin kaikille pitäisi viestittää, ettei terveellinen elämäntapa ole niin vakavaa. Elämästä pitää pystyä nauttimaan!

Lindström puhui luennolla tanskalaisten kyvystä nauttia elämästä. Heidän elämäntapansa eivät ole yhtä terveellisiä kuin esimerkiksi meidän muiden pohjoismaalaisten, mutta eliniän odote on vain kolme vuotta vähemmän. Lisäksi tanskalaiset kokevat itsensä terveiksi. Tämä näkökulma herätti taas uusia kysymyksiä.

Luento herätti monia ajatuksia ja kysymyksiä. Sairaus, terveys ja terveyden edistäminen eivät suinkaan ole  yksinkertaisia asioita. Terveyteen liittyy useita ulottovuuksia, jotka jokainen vaikuttavat tosiinsa ja muodostavat kokonaisuuden. Terveys ja terveyden edistäminen ovat jatkuva prosessi, joka ei pääty koskaan. Resurssien ja riskinen hallinta ja niiden kääntäminen omaksi edukseen on yksi arvokas taito, joka edistää terveyttä. Omien resurssien ymmärtäminen, niiden käyttäminen ja omien tavotteiden asettaminen ovat avainasemassa.

Arkielämässä terveyden on mieltänyt paljon yksinkertaisemmaksi asiaksi. Tämä luento toi taas uutden näkökulman.